Kirjastotoimikunnan toimintasääntö, Suomalainen Naisliitto

Kokoonpano ja valinta

Suomalaisen Naisliiton kirjastotoimikunta hoitaa liiton kirjastoa. Sen jäsenmäärä on vähintään kolme (3), enintään seitsemän (7) jäsentä. Lisäksi se voi tarvittaessa kutsua täydennyksekseen asiantuntijajäseniä.

Suomalaisen Naisliiton hallitus nimittää kirjastotoimikunnan jäsenet. Jäsenten on oltava tavalla tai toisella kauno- tai tietokirjallisuuden, muun tekstinteon tai kirjastotoiminnan asiantuntijoita. Jäsenten toimikausi on kerrallaan yksi vuosi, jota voidaan jatkaa.

Järjestäytyminen

Toimikunta kokoontuu vuosittain tarpeen mukaan neljä - viisi kertaa, kaksi kertaa kevät- ja kaksi kertaa syyskaudella. Sen jäsenet valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan, sihteerin ja tarvittaessa kirjastonhoitajan.

Tehtävät ja toimintamuodot

Kirjastotoimikunta vastaa kirjaston järjestyksestä ja huollosta sekä kokoelmien täydennyksestä liiton myöntämän määrärahan verran. Puheenjohtaja kutsuu toimikunnan jäsenet koolle. Sihteeri laatii kokouksista muistiot, jotka ovat liiton hallituksen käytettävissä. Kirjastonhoitajan tehtävänä on varsinainen lainaustoiminta jäseniltojen ja muiden yhteistilaisuuksien yhteydessä.

Kirjojen lainaaminen on kaikille liiton jäsenille maksutonta ja laina-aika on kuukausi. Kirjaston ulkopuolisten lainaajien on sovittava erikseen kirjaston käytöstä.

Tavoitteena on korkeatasoinen kirjasto, mutta kuitenkin niin, että jäsenistön lukumieltymyksiä kuunnellaan. Jokainen liiton jäsen voi tehdä hankintaehdotuksia, mutta valinnat tekee kirjastotoimikunta jäsentensä enemmistöpäätöksellä. Valintoihin vaikuttavat Suomalaisen Naisliiton yleiset tavoitteet, joihin kuuluu naisten kirjoittaman tai naisten omaan elämään liittyvän kirjallisuuden suosiminen.

Kirjastoon kuuluu valokuvien kokoelma, jonka taltioinnin suunnitteleminen digimuotoon aloitetaan vuoden 2022 aikana.

Suomalaisen Naisliiton hallitus on hyväksynyt toimintasäännön 8.12.2021. Edellinen toimintasääntö oli voimassa 10.5.2012 - 31.12.2021.