Tunnustuspalkinnot liikuntaneuvos Tuija Pohjolalle ja toimittaja Anna Niemiselle Oulussa
Naiset näkyviin
Opetusneuvos Hilja Vilkemaan Stipendisäätiön tunnustuspalkinnot v. 2016 jaettiin liikuntaneuvos Tuija Pohjolalle ja toimittaja Anna Niemiselle Oulussa 24.10.2016 RAUHA, TASA-ARVO ja IHMISOIKEUDET yleisötilaisuudessa.Tilaisuudessa puhuivat NJKL:n puheenjohtaja Eva Biaudet, kirkkoherra Satu Saarinen ja johtaja Piia Rantala-Korhonen Oulun kaupungista.
Tilaisuuden järjestäjinä olivat Oulun seudun NYTKIS, Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry ja Oulun Naisunioni ry.
Tuija Pohjola
Kuva: Ritva Rundgren
Liikuntaneuvos Tuija Pohjola on tehnyt merkittävää ja uraauurtavaa vapaaehtoistyötä asukastupatoiminnassa Oulussa. Tuija Pohjola on vaikuttanut suuresti Oulun liikuntamuotojen kehitykseen työnsä ohessa huomioiden tasa-arvoiset mahdollisuudet liikunnan harjoittamiseen niin eri sukupuolten kuin vähävaraistenkin näkökulmasta. Hänelle myönnettiin liikuntaneuvoksen arvonimi v. 2016. Tuija on tunnetusti vauvauinnin äiti. Hän on uransa aikana opettanut vauvauimareita ja koululaisia jo useassa sukupolvessa.
Hän on toiminut kansanedustajana yhden toimikauden, ollut kaupunginhallituksen jäsen ja on kaupunginvaltuutettuna edelleen.
Kiinnitämme erityisesti huomion hänen vapaaehtoistoimintaansa asukastupa-asiassa 30 vuoden aikana.
Tuija Pohjola on kehittänyt pitkäjänteisesti Lintulammen asukasyhdistyksen toimintaa jo vuodesta 1986 alkaen. Hänen myötävaikutuksellaan yhdistys rekisteröityi ja sai omat toimitilat 1997. Alueen vanhusten auttaminen on käynnistynyt jo 1991, vaikka yhdistyksellä ei vielä silloin ollut omia toimitiloja. Silloin palkattiin yksi nuori henkilö, joka 10 markan hintaan kävi auttamassa vanhuksia kaupassa käynneissä, kodin siistimisessä ja muissa kodin pienissä askareissa. Näinpä hänet nimettiinkin ”kympin tytöksi”.
Asukastupatoiminta käynnistyi vauhdilla talkootyön ja erilaisten projektirahoitusten siivittämänä.
Innovatiivisena toimijana Tuija Pohjola loi nopeasti hankeideoita ja -suunnitelmia yhteiskunnallisten muutosten tuomiin tarpeisiin. Tällä menestyksellisellä työllä ja tarmolla hän on siivittänyt monen monta hanketta käyntiin ja kaikista noista hankkeista on jäänyt elämään hyviä toimintamalleja. Hän on oman työnsä ja poliittisten luottamustoimien ohella luotsannut ja edelleen kehittää Lintulammen asukasyhdistys ja -tupatoimintaa. Sen avulla lukuisat kuntalaiset vauvasta vaariin ovat saaneet apua arjessa selviytymiseen ja vaihtelua arkeen monipuolisen virkistystoiminnan kautta.
Tuija Pohjola asukasyhdistyksen puheenjohtajana on aktiivisesti alentanut aitoja eri kansalaisryhmien välillä. Pohjolan puheenjohtajuuskaudella asukasyhdistys ja alueella sijaitseva mielenterveyskuntoutujien asumisyksikkö ovat tehneet yhteistyötä siten, että yksikön asukkaat aterioivat asukastuvalla ja osallistuvat yhdistyksen retkiin.
Vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen avun käynnistyminen ja myöhemmin apuoikeuden lisääminen 30 tuntiin kuukaudessa merkitsi sitä, että Lintulammen asukasyhdistys alkoi kouluttaa vammaisavustajia. Tässä yhdistyvät sekä vammaisten henkilöiden tarve ammattitaitoisiin henkilökohtaisiin avustajiin että työttömien tarve parantaa työllistymismahdollisuuksiaan kouluttautumalla ammattiin.
Työllistämistoiminta on kautta aikojen ollut yhdistyksen toiminnan ydintä. Tuija Pohjola huomasi jo 2000-luvun alkupuolella oppisopimustyöllistämisen tuomat mahdollisuudet lisätä työllistämistoiminnan vaikuttavuutta. Koulutuksen avulla pystytään aidosti katkaisemaan pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömyys. Yhdistys on työllistänyt jo 1200 henkilöä palkkatuella ja kouluttanut oppisopimuksella yli 300 henkilöä.
Lintulammen asukasyhdistyksen aloitteesta Oulun kaupunki perusti Höyhtyän Välkkeen, välittämisen keskuksen asukastuvan yhteyteen. Välkkeen toiminta alkoi vuoden 2015 keväällä, jolloin ovensa avasi terveydenhoitajan ajanvaraukseton vastaanotto ja kaupungin työllisyyspalvelujen asiakasvastaanotto.
Välkkeen kävijämäärä vuonna 2015 oli noin 27.500. Välkkeen lounaalla kävi 16.500 ruokailijaa, joista 3.500 työttömille tavallista edullisemmalla hinnalla tarjotulla lounaalla.
Tuija Pohjola on dynaaminen, väsymätön yhteisen hyvän eteen puurtaja!
Anna Nieminen
Kuva: Ritva Rundgren
FM Anna Nieminen, yksinyrittäjänainen tekee arvokasta kirjoitus- ja tutkimustyötäalueen historiasta ottaen esiin tarvittaessa naisnäkökulman. Hän on toimittanut kuusitoista historiateosta, kuten esim.
- Sata vuotta pohjoisen maaseudun hyväksi: Lapin Maatalousseura 1906–2006. Jyväskylä 2005. (Tutkimus- ja kirjoitustyö, toimitus). Tässä kirjassa tulivat naisten työt erikoisesti esille
- Jokivarren savuista kasvukunnaksi: Kiiminki 150 vuotta. Porvoo 2008. (Kahden artikkelin tutkimus- ja kirjoitustyö, koko kirjan toimitus ja taitto).
- Oululaisen opiskelija-asumisen ykköset. Oulu 2011. (Tutkimus- ja kirjoitustyö, toimitus, kuvatoimitus).
Anna Nieminen on toiminut freelance -toimittajana monissa lehdissä, kuten Kalevassa, Maaseudun Tulevaisuudessa ym.
Hänen pitämänsä seniorinaisten elämäntarinoiden kirjoittamisen kurssi Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Naisten Ääni-julkaisua varten innosti monia naisia kirjoittamaan elämäntarinoita.
Hän suunnitteli ja ohjasi Kiiminkijoen opistossa historia-aiheisen opintopiirin vuonna 2009, johon yhdistyksemmekin jäseniä osallistui. Anna ohjasi NYTKISin järjestämän naisten strategisen kirjoittamisen kurssin yleisöosastokirjoituksia varten.
Aikaansa seuraavana hän opettaa uusinta tekniikkaa mm. viestinnän alalta, kuten esim.:
Oulun yliopiston avoimessa yliopistossa tuntiopettajana viestinnän opintojen suunnittelua ja opetusta verkkoympäristössä vuodesta 2016 alkaen.
Anna Nieminen on yhteistyökykyinen ja häntä on saatu kuunnella mm. Oulun seudun NYTKISin Naistenpäivän juhlapuhujana.
Lisätietoa liitteessä ja Annan Historia- ja Mediapalvelu, www.annanieminen.fi