Mikä sitten on arvokasta?

”Hyvä talon pito, kohtuullisuus ja hyvyys”, Eero Ojanen vastasi kysymykseen helmikuussa Suomalaisen Naisliiton ajankohtaisseminaarissa Ahneusko meitä kantaa.    

Suomen kielessä on Eero Ojasen mukaan hieno käännös sanalle ekonomia: talous, joka tulee sanasta talo.  ”Talous on talon pitoa, talouden hoitamista. Se edellyttää jonkin verran varallisuutta, mutta takaa toimeentulon ja on väline hyvän elämän saavuttamiseen. Talon pidon tarkoituksena ei siis ole rikkauksien tavoittelu eikä määrätön kasvu.”

Hyvää elämää voisi taas kuvata sanalla sivistys.

Tätä taustaa vasten nykyinen puheemme taloudesta bisneksenä eli rikkauksien tavoitteluna on filosofin mielestä kummallista. Samoin talouden jatkuvan kasvun vaatimus.

”Talouskasvu ei enää lisää ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta, sillä hyvän elämän arvot ja päämäärät löytyvät aivan muualta kuin taloudesta”, hän toteaa ja ehdottaa, että taloutta alettaisiin arvioida muilla ansioilla kuin kasvulla.

”Esimerkiksi jakamisella ja anteliaisuudella, jotka edistäisivät inhimillistä hyvinvointia.”

Talouden kannattavuuden uudelleen arvioiminen on Eero Ojasen mukaan yhteiskunnan suuri haaste.

”Tosin se tuntuu nyt utopistiselta, mutta eihän ympäristövaikutustenkaan arvioiminen ollut itsestään selvyys muutama vuosikymmen sitten. Sille naurettiin ja sanottiin, että se on maailman älyttömin asia. Nyt se on selvää kaikille ainakin sanojen tasolla.” 

Talouden hyveeksi filosofi nostaa kohtuullisuuden, joka on yksi tärkeimmistä hyveistämme. ”Kohtuullisuus on asian oikea mitta, se miten asian pitää olla. Ja joka asialla on oikea mittansa. Loputon kasvu ei ole hyväksi, koska silloin voimme ylittää oikean mitan.”

Kohtuullisuus ei ole uusi keksintö, vaan ihmiskunnan kauan tuntema ja noudattama – mutta sukupolvemme unohtama. Kohtuullisuuden taidon oppiminen on meillä siis nyt edessä. Eikä Eero Ojanen tarkoita tällä äärimmäisyyttä tinkimisen muodossa, sillä jokin kohtuus täytyy olla kohtuullisuudessakin.

Kysymykseen, miten kohtuullisuuteen opitaan, ei filosofilla ole patenttiratkaisua, vaan hän vetoaa jokaisen omaan järkeen: ”Kun tiedostaa kohtuullisuuden järkeväksi asiaksi, sitä on helppo noudattaa”. Kirjassaan Järjen valossa hän toteaakin, että kohtuullisuus eli oikea mitta on viisauden ydin”.  

Puheenvuoronsa lopuksi Eero Ojanen otti kantaa rahaan: ”Jos meillä ei ole mitään muuta kuin raha, meillä ei ole mitään. Hyvyys ratkaisee. Sen avulla ihmiset pystyvät elämään yhdessä, ja sen ansiosta meillä on yhteiskunta. Raha on vain väline, ja välineenä sitä on käytettävä. – Teksti: Maija Kauppinen 

Kuvateksti:

Filosofi Eero Ojasen mielestä viisaus on juuri oikean mitan tai oikean tien löytämistä.

Syödään maailma paremmaksi, kehotti verkkotuottaja Veera Juvonen helmikuussa yli sadalle naisliittolaiselle, jotka olivat tulleet Kaisaniemen ravintolaan keskustelemaan ahneudesta, kuluttamisesta ja kohtuullisuudesta.

Miten tämä käytännössä toteutuu?

”Netissä olevan apuvälineen, ekoruokapalvelu Mindon avulla”, Veera Juvonen vastaa, työntää muistitikun läppäriin ja leväyttää kankaalle ruokakuvia, kaavioita ja reseptejä ja sydämiä.

”Täältä voit tarkistaa ateriasi ravintoarvon, kalorit ja hiilijalanjäljen”, hän näyttää. ”Kun olet rekisteröitynyt palveluun, voit ladata tänne myös omia ruokaohjeitasi ja saat muutamalla klikkauksella annoksesi hiilijalanjäljen, ravintoarvot ja GDA-suositukset päivittäisestä ravinnon saannista. Mindosta voit myös hakea muiden käyttäjien sinne talletettuja reseptejä ja antaa niistä palautetta.” 

Mindo on Veera Juvosen ja Reeta Laamon viime vuonna kehittämä vastuullisten ruoanlaittajien verkkoyhteisö. ”Ensimmäinen ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa”, Veera kertoo ja lisää, että Mindo syntyi tarpeeseen. Eli toteuttamaan Mindon perusajatusta Mind and do, Välitä ja toimi.

”Kun neljäsosa suomalaisen hiilijalanjäljestä muodostuu ruokailusta ja jo kolmannes suomalaisista pyrkii kuluttamaan ekologisesti, päivittäisiä valintoja helpottavalle palvelulle oli tarve”, Veera Juvonen kertoo. 

Mindon raaka-ainepankki on peräisin Finelin tietokannasta. Arviot hiilijalanjäljestä taas perustuvat Natural Interestin ja MTT:n laskelmiin ja ovat viitteellisiä. Mindo kertoo myös, millä raaka-aineella uhanalaisen lajin tai suuren hiilijalanjäljen jättävän elintarvikkeen voi korvata.

”Esimerkiksi tonnikala ja Itämeren lohi ovat uhanalaisia, sillä niitä pyydetään enemmän kuin ne lisääntyvät. Ne voi korvata järvikalalla, esimerkiksi kuhalla, siialla tai hauella”, Veera toteaa. ”Naudanlihan ja juuston valmistus tuottavat taas eniten hiilidioksidipäästöjä, joten ne olisi viisasta korvata kotimaisilla kauden kasviksilla, marjoilla, sienillä ja riistalla.”

Mindo ohjaa siis käyttäjiään syömään eettisemmin ja ekologisemmin ja valmistamaan ruokaa, joka on hyväksi itselle ja ympäristölle. Eli syömään maailman paremmaksi. – Teksti: Maija Kauppinen

Kuvateksti:

Mindon kehittäjä Veera Juvonen kertoo saaneensa ekologisen herätyksen työssään mainostoimistossa. 

”Kumpi hävettää enemmän: kalliin käsilaukun vai dildon osto?”, kysyi taloustutkija Pirkko Talvio Naisliiton ajankohtaisseminaarissa helmikuussa. Ja vastasi ennen kuin satapäinen naisyleisö ehti hengähtääkään, että molempien osto hävettää yhtä monta – tai yhtä harvaa. Luxuskäsilaukun hankkijoista 37 prosenttia häpeää ostostaan, dildon ostajista 31 prosenttia. 

Mikä sitten hävettää suomalaista ylellisyys- tai seksitavaran ostoa enemmän?

”Ulosotto, pikavipit ja rahapelit, eli oman talouden huonoon hallintaan viittaavat asiat”, Pirkko Talvio vastaa. Myös tuhlaaminen, moraalittomat teot, ruoan ostaminen velaksi ja seksuaaliasiat hävettävät keskimääräistä enemmän.   

Näitä vähäisempiä häpeän tunteen kohteita ovat pummilla matkustaminen, jätteiden lajittelemattomuus, hyväkuntoisten vaatteiden hylkääminen sekä makeisten ja sipsien ahmiminen. Myös nolot ostotilanteet ja intimiteettiin liittyvät asiat hävettävät. Tällaisia ovat esimerkiksi toimimaton maksukortti ja varashälytin sekä terveyssiteiden ja kondomien ostaminen toista sukupuolta olevalta myyjältä. Jopa lottoaminen voi jotakuta hävettää. 

Kysymykseen, ketkä häpeävät eniten, tutkijalla ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä häpeällä ja sosiaalisella asemalla ei ole yhteyttä toisiinsa. Eikä liioin sukupuolella, iällä, koulutuksella ja asuinpaikalla.

”Häpeä syntyy vuorovaikutuksesta ihmisen kokiessa, että hän toimii väärin tai että muut ajattelevat niin. Se on hyvin persoonallinen tunne, johon vaikuttavat ihmisen temperamentti, kasvatus ja kulttuuri sekä muiden tarkkailu ja sosiaalinen vertailu.”

Ajan myötä häpeän kohteet muuttuvat. Esimerkiksi velaksi ostamista tai seksituotteiden ja alkoholin ostoa hävetään aiempaa vähemmän. Uusiksi nolouden aiheiksi ovat nousseet kulutukseen liittyvät eettiset ja ympäristöongelmat sekä epäterveelliset elämäntavat. Moni häpeää esimerkiksi ”halpatuontivaatteiden” käyttöä, untuvatuotteita, citymaasturilla ajamista ja kalliita kaukomatkoja. 

Ostotilanteen aiheuttama häpeän tunne ei ole aivan mitätön ilmiö, sillä se vaikuttaa kuluttajan valintoihin ja ohjaa ostopaikan valitsemista. Pirkko Talvion mukaan joka toinen häpeää kokenut alkoi vältellä ostopaikkaa, jätti ostamatta, osti ja käytti, mutta käyttäytyi oudolla tavalla väittämällä esimerkiksi ostostaan anopilta saaduksi lahjaksi.

Tällä on vaikutuksensa myös liiketoiminnan tuloksellisuuteen. 

Tiedot pohjautuvat KTT Pirkko Talvion Aalto-yliopistossa vuonna 2011 tehtyyn väitöskirjaan Häpeän tunteet ohjaavat kulutusta. Sitä varten hän haastatteli 441 Kuluttajatutkimuskeskuksen kuluttajapaneelista poimittua naista ja miestä, joilta kysyi ostotilanteissa esiin tulleita häpeän tuntemuksia. Lisäksi hän selvitti, miten häpeän kohteet ovat muuttuneet. – Teksti: Maija Kauppinen 

Kuvateksti: Tutkija Pirkko Talvio huomauttaa, että häpeän tunne lievenee, kun sen tunnustaa itselleen.

”Sekä meillä että muualla on valtavat tuloerot”, kauppatieteiden tohtori Sirkka Hämäläinen totesi helmikuussa Suomalaisen Naisliiton ajankohtaisseminaarissa, jossa hän puhui tulonjaon ja kasvun yhteyksistä. Hän sivusi myös kysymystä, onko ahneus ainoa talouden liikkeelle paneva voima, sekä selosti pohjoismaista hyvinvointimallia.

Seminaariin, jonka aiheena oli kiinnostava Ahneusko meitä kantaa, osallistui toistasataa naista. 

Esitelmänsä aluksi Sirkka Hämäläinen kertoi tulonjaon kehittymisestä Yhdysvalloissa ja Suomessa:

”Tuloerojen voimistumisen kasvu on lähtenyt liikkeelle Yhdysvalloista. Yksi prosentti USA:n talouksista ansaitsi jo vuonna 1930 yli 20 prosenttia koko maan tuloista. Vuoteen 1980 mennessä tämä osuus putosi noin 10 prosenttiin, mutta alkoi sitten kasvaa nopeasti ja oli kaksinkertainen vuonna 2009. Kaikkein rikkaimmat eli 0,1 prosenttia väestöstä ansaitsivat tällöin yli 10 prosenttia maan kaikista tuloista. Heitä olivat juristit ja rahalaitoksen piirissä olevat.”

Myös johdon palkat ovat nousseet huikeasti työntekijöiden palkkoihin verrattuna. Kun ne vuonna 1965 olivat 25-kertaiset, 35 vuotta myöhemmin ne olivat jo 300-kertaiset.   

Amerikkalaiset väittävät, että suuret tuloerot hyödyttävät kaikkia lisätessään investointeja. Tosiasia kuitenkin on, että sosiaalisten tukien ollessa vähäiset keskiluokan reaalitulot pienenevät ja tapahtuu kurjistumista.    

Myös Suomessa reaalitulonjaon kehityksen suunta on ollut Sirkka Hämäläisen mukaan samaa luokkaa. Kuten alla olevasta taulukosta näkyy, suurituloisimman yhden prosentin reaalitulot ovat nousseet 15 vuodessa yli sata prosenttia samaan aikaan kun pienituloisimman kymmenen prosentin tulojen kasvu on ollut alle 15 prosenttia. Pienituloisten määrä on kasvanut 20 vuodessa 400 000:sta 700 000:een eli kahdeksasta prosentista 16 prosenttiin. Suurituloisilla on myös eniten pääomatuloja, joiden veroprosentti on 30.

 Todettakoon kuitenkin, että muihin maihin verrattuna Suomessa tuloerot ovat pienet, vain Japanissa ne ovat Suomea pienemmät. Ja kun verrataan rikkaimman 20 prosentin ja köyhimmän 20 prosentin tuloeroja, Suomen rikkailla ne ovat neli-, mutta Yhdysvalloissa yli kahdeksankertaiset. 

Mitä vaikutuksia tuloeroilla sitten on?

Tavallisen palkansaajan on vaikea ymmärtää, että jonkun työpanos voi olla monta sataa kertaa arvokkaampi kuin toisen. Tuloerojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille onkin Sirkka Hämäläisen mukaan kasvamassa. Tietojen avoimuus – esimerkiksi tieto johtajien mahtipalkoista – lisää rauhattomuutta. Suuret tuloerot ovatkin olleet syynä viime aikojen USA:n ja Euroopankin katumellakoihin. Myös Suomessa johtajien palkat ovat herättäneet kovaa arvostelua.

Johdon korkeaa palkkapolitiikkaa perustellaan kilpailulla hyvistä ihmisistä. Tuloerot lisäävät kuitenkin tutkimusten mukaan terveys- ja sosiaaliongelmia sitä enemmän, mitä eriarvoisempi maa on kyseessä. Kun Yhdysvalloissa ovat suurimmat terveys- ja sosiaaliongelmat, Japanissa ne ovat pienimmät. Suuret tuloerot tekevät yhteiskunnan itsekkäämmäksi esimerkiksi kehitysavun antajana. 

Myös 15-vuotiaiden lasten lukutaito ja matemaattiset valmiudet ovat merkittävästi heikommat suurten tuloerojen yhteiskunnissa. Suomi on kärkipäässä nuorten lukutaidossa ja matematiikan tiedoissa. Tuloerot eivät ole vielä vieneet ensimmäistä sijaa koulujemme menestyksestä, mutta uhkia maamme hyvinvoinnin rapautumiselle on ilmassa. 

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on toiminut Sirkka Hämäläisen mukaan hyvin. On suuri julkinen sektori, paljon ilmaispalveluja ja avoin talous. Suomessa vallitsee poliittinen vapaus, korruptiota esiintyy vain vähän, kauppa on vapaata, maahanmuutto hyväksytään ja kasvu on nopeaa. Suomi on kymmenenneksi tasa-arvoisin maa maailmassa. 

Ex-pankinjohtaja muistuttaa kuitenkin, että meillä on edessä valtavat haasteet. Suomessa tunnustetaan ns. huoltosuhteen pieneneminen vuoteen 2040 mennessä, jolloin 25 % väestöstä elättää 75 % väestöstä. Tilanne johtuu eliniän pitenemisestä, suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä ja syntyvyyden vähenemisestä.

Sirkka Hämäläinen jätti kuulijansa pohtimaan, miten tulevina vuosina säilytetään kansalaisten hyvinvointi ja etenkin terveydenhoito, sillä verojen korotus ei enää riitä. Muuttuuko työelämän ja johtamisen luonne? Itse arvelin kuulemani perusteella, että ratkaisevaa on tuloerojen tasoittaminen ja ahneuden torjuminen, vaikka tehokkuudenkin parantaminen on tarpeellista. – Teksti: Kirsti Ojala 

Kuvateksti: KTT Sirkka Hämäläistä huolettaa, miten ihmiset saadaan ottamaan vastuuta omasta itsestään.

 Kympin naisia Suomesta ja maailmalta esitteli vuoden 2011 Minna toisessa numerossaan. Kannen Meri Eskola, Naistoimittajien tuore puheenjohtaja vie toimittajien tietotaitoa Afganistaniin. Naisliiton Helsingin Osaston puheenjohtaja Leena Krohn sai viisi vuotta sitten aikaan lain naisjärjestöjen pysyvästä valtion avustuksesta. Oululaisen sosiaalineuvos Helvi Hyrynkankaan ansiosta veteraanit saivat ylimääräisen rintamamieslisän, tuusulalainen varatuomari Tuulikki Petäjäniemi on ikäihmisten asialla ja lahtelainen
etnologi Oili Korkeamäki on tuonut kyläkirjallaan Sysmän Raivioskorven kyläläiset Suomen kartalle. Torniossa syntynyt suurlähettiläs Aino-Maija Korpi rohkaisee kansainvälisyyteen, rovaniemeläinen tohtoritutkija Pälvi Rantala tuo tavallisen pohjoisen naisen päivänvaloon, Naisliiton Oulun osaston sihteeri Kirsti Ojala on osastonsa sata vuotta kansien väliin ja hänen kaimansa kouluneuvos Kirsti Mäkinen pitää Minna Canthia esillä kirjailijan nimikkoseuran avulla.

Rohkeus palkittiin.

Tänä vuonna seminaarin teemana oli ajankohtainen aihe: ahneus. Sen pohjusti rahamaailman hyvin tunteva kauppatieteiden tohtori Sirkka Hämäläinen, joka puhui  tulonjaon ja kasvun yhteyksistä. Rahateemaa jatkoi kuluttamisen häpeästä juuri väitellyt Pirkko Talvio. Vastuullisen sosiaalisen median puolestapuhuja verkkotuottaja Veera Juvonen kertoi, miten maailma voidaan syödä paremmaksi. Lopuksi muun muassa ahneutta ja vastuullista kuluttamista miettinyt filosofi Eero Ojanen pohti, mitä merkitsee hänen puheensa otsikko Filosofi ei halua rikastua sekä mitä talous, kohtuus ja hyvyys nykyihmiselle merkitsevät – tai mitä niiden pitäisi merkitä. Tilaisuuden juonsi Naisliiton jäsen Anneli Mäkinen.

Kaisaniemen ajankohtaisseminaarit ovat avoimia kaikille aiheesta kiinnostuneille. Sen järjestävät Suomalainen Naisliitto ja sen Helsingin Osasto. Jokaisen esitelmän jälkeen varataan keskusteluun, sillä naisliittolaisilla on halu ja taito kysyä vaikeistakin asioista. Puolivälissä on virkistystauko, jolloin osanottajat voivat norjistaa jäseniään ja ravita kehoaan lohisopalla ja kahvilla kera Runebergin tortun. Naisellista liikuntaa ohjasi tänä vuonna Saara Ekström, joka oli suunnitellut Naisliitolle oman liikuntaohjelman Tulkaa tytöt yötulille.

Esiintyjien puheenvuorot löytyvät palkista Naisuutisia.

”Maailma on täynnä kiinnostavia naisten tarinoita. Minna Canthin tapaiset äitikansalaiset, matriarkat, ovat tärkeitä esikuvia, mutta tavallisetkin naiset pitäisi huomioida”, tohtori Pälvi Rantala totesi Torniossa MC-seminaarissa.  ”Historiantutkimuksen pitäisi nykyistä paljon enemmän tarkastella pientä ja arkista toimintaa.”
Esimerkiksi hän kertoi neljän pohjoisen naisen elämäntarinan. Yksi heistä oli Matleena Heräjärvi, kahdeksan aviottoman lapsen äiti.

Torniossa oli lauantaina 1.10.2011 MC-seminaari, jonka teemana oli Kympin naisia Tornionjokilaaksossa ja maailmalla.
Pohjoisia kympin naisia yliopistomaailmassa edusti Lapin yliopiston
tohtoritutkija Pälvi Rantala.  Hän pohti esitelmässään pohjoisen naisen toimintaa ja toimivuutta, jota valotti 1800- ja 1900-luvuille sijoittuvien naistarinoiden avulla. Sillä ei ole tarinaa ilman vastoinkäymisiä, ei ole kultaa ilman multaa. Esiin pääsivät Auttin valokuvaajasisarukset, pelkosenniemeläinen filosofiaa harrastava emäntä, matkailuyrittäjä Tilma Oinas ja avioton äiti Matleena  Heräjärvi Alatorniolta ja heidän arkensa. Esimerkkien kautta Pälvi Rantala avasi ikkunoita naisten työhön, perhe-elämään, sosiaalisiin verkostoihin ja omaan ympäristöönsä.

Kuulijoita koskettavin elämäntarina oli Matleena Heräjärven. Eikä vähiten siksi, että hän
on pohjoisessa tunnetun Kalkkimaan papin äiti. Kalkkimaan pappi oli köyhä, työtä vieroksuva kylähullu ja kulkija, vaikkakin verbaalisesti lahjakas tarinoiden ja pilkkalaulujen tekijä.

Poikansa kautta Matleena leimattiin huonoksi äidiksi, joka ei pitänyt lapsestaan huolta. Piiaksi, joka kulki köyhänä kerjäläisenä talosta toiseen ja synnytti kahdeksan lasta -
kaikki eri isille. ”Mutta kuinka moni pohtii, millaiset mahdollisuudet Matleenalla oli kasvattaa lapsiaan”, Pälvi Rantala kysyi ja jatkoi, että olisi perin mielenkiintoista tietää enemmän 1800-luvun alkupuoliskolla eläneen Matleenan arjesta.  Millaista oli piian työ, sillä siitä on aikakirjoissa hyvin vähän merkintöjä.  Historiahan on kirjoitettu pitkälti miesten ja sankarien näkökulmasta. Naisten osuus rajoittuu sivulauseisiin. On surullista,
että puolet ihmiskunnasta on näin unohdettu. Silti naisen roolit Suomen – ja koko maailman – historiassa ovat moninaiset: yhteiskunnallinen vaikuttaja, poliittinen toimija, kansakunnan äiti, moraalinen esikuva, vaimo, äiti, tytär, sisar…

Historiantutkimuksen pitäisi nykyistä paljon enemmän tarkastella pientä ja arkista toimintaa. On surullista, jos tavallisten naisten osuus historiasta unohdetaan.Pälvi Rantala on koonnut enemmänkin pohjoisten naisten tarinoita ja työstää parhaillaan  kirjaa. – Maija Kauppinen

Pohjoisia kympin naisia yliopistomaailmassa edusti Lapin yliopiston tohtoritutkija Pälvi Rantala. Hän pohti esitelmässään pohjoisen naisen toimintaa ja toimivuutta historiantutkijan silmin. Tavallisten
naisten elämä tuli kuulijoita lähelle, kun hän valotti näiden menneisyyttä
neljän 1800-1900-vaihteessa eläneen pohjoisen naisen elämäntarinan avulla.
Esimerkeiksi hän oli valinnut Auttin valokuvaajasisarukset, filosofiaa
harrastavan matkailuyrittäjä Tilma Oinaan ja kahdeksan aviottoman lapsen äidin,
piika Matleena Heräjärven. Heidän elämäänsä tutkimalla avautuvat ikkunat
naisten työhön, perhe-elämään ja sosiaalisiin verkostoihin.  Pälvi Rantala totesikin, että naistutkimuksen tulisi tarkastella nykyistä enemmän naisten pientä ja arkista toimintaa.

Tukholmassa päämajaansa pitävän Tillväxtverketin eli Kasvuviraston pääjohtajan Christina Lugnetin aiheena oli valtakunnan rajan tuomat haasteet.  Ennen nimitystään hän toimi vuoteen
2009 Haaparannan kunnanjohtajana, joten Tornionjokilaakso on hänelle tuttu.
Nykyään hänen työhönsä kuuluu EU-rahoituksen ja valtion tukien jako Ruotsissa,
ja niinpä hänen puheensa pääpaino oli yritysmaailmassa. Kuulijoita kiinnosti suomalaisten
ja ruotsalaisten kansalliset erot ja etuudet, muun muassa vanhempainlomat,
jotka ovat Ruotsissa aivan arkipäivää toisin kuin meillä.

Kympin naisten kansainväliseen maailmaan kuuluva suurlähettiläs Anna-Maija Korpi pohti esitelmässään, mitä merkitsee kasvaminen Tornionjokilaaksossa, rajalla, joka on ja ei ole raja. Mitä merkitsee kuulua sukupolveen, joka koki sodan evakkomatkan, paluun hävitettyyn kotipihaan, kuumeisen
jälleenrakentamisen ja kiihtyvän kansainvälistymisen? Ja onko pienen Tornion
kaupungin ja sen yhteislyseon taustalla jotakin sellaista, joka on auttanut
selviytymään ja menestymään maailmalla. Vastauksissaan
suurlähettiläs totesi, että kasvuympäristö muovaa, rohkaisee ja haastaa myös
hakeutumaan kansainvälisyyteen. Mutta myös siihen, että todellinen
kansainvälisyys pohjautuu aina oman itsensä ja juuriensa arvostukseen ja
tasavertaisuuteen suhteessa muihin kansoihin ja sivilisaatioon.

Kansainvälisyyden jälkeen kuulijat palautti maan pinnalle Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin
johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka kertomalla näkökulmia potilaan oikeuksista. Eli mitä ajankohtaisimpaan ja jokaista kuulijaa kiinnostavaan asiaan. Nykyään jokaisella on oikeus valita hoitopaikkansa ja lääkäri, mutta samalla hän joutuu ottamaan vahvemman vastuun omasta sairaanhoidostaan ja terveydestään. Tämä tuntuu hyvältä ja oikealta, mutta tiedetäänkö, ettei kaikilla eikä lääkärilläkään ole ajantasaista koottua tietoa hoidon pohjaksi. Ja että sairauskertomustiedot eivät liiku ongelmitta hoitopaikasta toiseen.

Kuulijoilla oli Aino-Liisan Oukalle lukuisia kysymyksiä, joista yksi koski hoitovirheitä ja
Terveyden ja hyvinvoinnnin laitoksen niille asettamaa tavoitetta puolittaa ne.  Tämän asian Naisliitto koki niin tärkeäksi, että antoi siitä seuraavan päivän syyskokouksessaan julkilausuman nimellä Hoitovirheille nollatoleranssi.

MC-seminaari päättyi Minna Canthin viisaisiin sanoihin: Naiskysymys ei ole pelkästään
naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys. – Maija Kauppinen

.

Tornion MC-seminaarin päätteeksi Opetusneuvos Hilja Vilkemaan Stipendisäätiön hallituksen puheenjohtaja Marja-Riitta Tervahauta (kuvassa oik.) luovutti tunnustuspalkinnon Kirsti  Ojalalle kiitokseksi hänen kokoamastaan Suomalaisen Naisliiton Oulun  osaston satavuotishistoriikista Pohjoisen naisen ääni.

Kirjoittaessaan osastonsa satavuotishistoriaa Kirsti Ojala on tehnyt mahtityön, sillä sen kokoaminen ei
ole ollut helppoa yksin syystä, että osasto on synnytetty kolme kertaa.  Ensimmäisen kerran se perustettiin jo vuonna  1907 eli vain muutamaa kuukautta myöhemmin kuin sen emo, Suomalainen Naisliitto.
Perustajien joukossa oli Fanni Luukkonen,  myöhemmin Lotta Svärd -järjestön voimanainen. Alkuinnostuksen jälkeen osaston toiminta  hiipui, mutta nousi siivilleen vuonna 1917, jolloin se pöytäkirjojen mukaan  uudelleen perustettiin. Toiminta jatkui sitten vuosikymmenet 1960-luvun  loppuun, jonka jälkeinen vuosikymmen elettiin niin hiljaiseloa, että kun sen  toiminta jälleen vireytyi, vuonna 2000 vietettiin Oulun osaston  20-vuotisjuhlaa. Sittemmin virhe korjattiin, ja vuonna 2010 osasto juhli  toimintansa satavuotisjuhlaa – tosin tunnustaen, että juhlat olisi pitänyt  järjestää jo kolme vuotta aikaisemmin.

Viimeiset 30 vuotta Oulun  naisliittolaisten toiminta on ollut historiikin mukaan aktiivista: osasto on  saanut uusia, vireitä jäseniä, jotka eivät ole säästäneet tunteja eivätkä  energiaa naisasian eteen työskennellessään. Lisävirtaa on saatu  sisarjärjestöistä, joiden kanssa on järjestetty tapahtumia ja seminaareja.

Kirsti Ojala on rakentanut  historiikkinsa naisten toiminnan varaan. Heidän kauttaan hän tarkastelee  osaston näkyviä tapahtumia: Oulun Orpokodin perustamista 1919 muiden  naisjärjestöjen kanssa, oman talon perustamisrahaston kartuttamista,  osallistumista sotavuosina Sotilasmaijalan perustamiseen ja toimintaan,
Vanhainkotirahaston rahavarojen luovuttamista 1960-luvulla vanhainkoti  Vesperille ja kulttuurin elävöittämää 1980-lukua. Vanhainkotioperaatiossa  näkyvä rooli oli emäntä Katri  Heikkilällä, 44 vuotta osastoa johtaneella, ja kulttuurin vahvassa  esiinmarssissa taiteilija Eeva-Kaarina Sarastamolla.
Viime vuosikymmeninä panoksensa naisasialle ovat antaneet myös Maj-Lis Tervaskanto, joka oli
vuosikymmenet rahastonhoitaja-sihteerinä, ja tytär Tiina Tervaskanto-Mäentausta, joka on johtanut osastoa viimeiset  kymmenen vuotta.

Hyvänä lähteenä Kirsti Ojalalla on  ollut osaston arkiston ja jäsenten muistojen lisäksi Suomalaisen Naisliiton
äänenkannattajat, vuosina 1905-1949 ilmestynyt Naisten Ääni ja sen jatkaja  Minna, joka on ilmestynyt vuodesta 1981. Oiva lisä historiikissa on tarkastelu,  miten alueen poliittiset naisvaikuttajat ovat sadan vuoden aikana menestyneet  eduskunta- ja kunnallisvaaleissa ja mikä on ollut Suomalaisen Naisliiton ansio  siihen. On hyvä muistaa, että Naisliitto on yli sadan vuoden ajan tuonut  yhteiskunnalliseen keskusteluun  naisnäkökulman.

Erityispiirre Naisliiton Oulun  osastossa on ollut runous. Osaston jäsenissä on lukuisia runoilijoita ja
lausujia, jotka mielellään ovat esittäneet paitsi omia myös muiden runoja.  Heihin kuuluu muun muassa Sisko Kuikka,  jonka kronikka osaston 20-vuotistaipaleelta ohessa:

Kronikka  20-vuotistaipaleelta                             

Lumesta  jäästä

Pohjoisen  säästä

Yöttömän yön
auringon valosta

Saatu on voimaa
uskaltaa

Tarttua työhön
kun tarvitaan

Haaveensa
toteuttamaan .

Sitkeyttä
voimaa nähtiin jo ennen

Kuinka naiset
tullen mennen

Hoitivat asiat
ajallaan

Äänensä
kuulumaan.

Pohjoisen
nainen hän erilainen

Itseensä uskoen
uskaltaa

Ryhtyä
toimimaan.

Pilkkaa on
nielty tälläkin tiellä

Tarvittu on
nöyrää mieltä

Monille pitkä
ja mutkainen tie

Liiankin vaikea
lie.

Ei ole enää
vaitonainen

Uutta luomaan
luotu on nainen

Kuljettu matka
roudan ja jään

Jäänyt on
muistojen hämärään.

Varjosta valoon
tultu on esiin

Aaltojen
pinnalle uusin vesiin

Velloivat
myrskyt vaahtosi laineet

Kestetty on
kohtalon paineet

Jaksoimme
nousta uudestaan

Omaa aatetta puolustamaan.

Muistojen
äärellä viivymme hetken

Mielessä teemme
pienoisen retken

Vuosiin kahteen kymmeneen

palaamme uudelleen.

Feminismi ei kiinnosta nuoria naisia, sillä he uskovat, että nuoret, valistuneet miehet tulevat muuttamaan maailman, väittää tutkija Susan Meriläinen. Feministiksi tullaan 40-vuotiaana, sillä vasta silloin tulee todellisuus heitä vastaan, tietää kokemuksesta toimittaja Päivi Istala, altakunnan feministi. Feminismin saavutukset ovat mittavia esimerkiksi tiedemaailmassa, sillä he ovat monipuolistaneet tieteen ja tutkimuksen maailmaa, kertoo naisasianainen Eva Hänninen-Salmelin. Yhdistys 9 toimi vain viisi vuotta, mutta pani alulle monta tasa-arvoa edistävää uudistusta, muistuttaa yhdistyksen fil. lis. Margaretha Mickwitz, Yhdistys 9:n perustajia. Feministijournalisteja on Suomessa vähän, suree Tulvan päätoimittaja Anne Moilanen.  Onko feministi edelleen haukkumasana vai napakka sana kuvaamaan  nykyajan naisasianaista. Vastauksia arveluttavaan feminismiin löydät sivuilta 4-16.