”Esimerkiksi kertomus Jeftan tyttärestä, joka löytyy Vanhasta testamentista Tuomarien kirjasta, on muistutus siitä, että Raamattukaan ei ole vapaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta.”

Kertomuksen mukaan Jefta lupasi lähtiessään sotaretkelle ammonialaisia vastaan uhrata Herralle ensimmäisen, joka tulee häntä vastaan, jos Herra sallii hänen voittaa viholliset. Herra salli sen. Kun Jefta palasi kotiinsa, häntä vastaan tuli rumpua lyöden ja tanssien hänen oma tyttärensä, ainoa lapsensa. Tyttärensä nähdessään Jefta repäisi vaatteensa ja valitti, mutta ei voinut peruuttaa Herralle antamaansa lupausta. Tytär alistui kohtaloonsa ja kuoli koskemattomana neitsyenä.

Outi Lehtipuu muistuttaa, että rauhan – myös naisrauhan – vastakohta ei ole vain sota ja avoin väkivalta. ”Myös rakenteellinen väkivalta ja rakenteellinen sorto estävät rauhan toteutumisen.”

Outi Lehtipuulta ilmestyi vuosi sitten kirja Raamatun äidit. Siihen raamatuntutkija on poiminut naiskohtaloita, joista muutama, kuten Eeva ja Maria, ovat meille hyvinkin tuttuja, mutta suurin osa on sivuhenkilöitä kertomuksissa, jotka käsittelevät heidän miestään tai poikaansa. Kirjasta paljastuu kuitenkin monenlaisia naisia: lempeitä ja häikäilemättömiä, kannustavia ja kontrolloivia, rakastavia ja julmia, avuliaita ja juonittelevia, uhreja ja vallankäyttäjiä. On lapseton Saara, joka lopulta tulee äidiksi. On Raakel ja Lea, sisarukset, joiden välit rikkoontuvat kun he taistelevat samasta miehestä. On Tamar, joka turvaa tulevaisuutensa pukeutumalla portoksi ja viettelemällä appensa. On Batseba, kenties seksuaalisen väkivallan uhri, mutta myös armoton vallankäyttäjä. On Noomi ja Ruut, anoppi ja miniä, jotka yhdessä voittavat vaikeudet. Ja on Hagar, orjatar, joka ei suostu uhriksi vaan taistelee itsensä ulos umpikujasta.

”Yhteistä näille äiti- ja naiskuville on kuitenkin vaihtoehtojen vähyys ja liikkuma-alan kapeus. Naisen tärkein tehtävä Raamatun maailmassa oli olla äiti. Ellei hän onnistunut saamaan lasta – poikalasta – hän oli elämässään epäonnistunut.”

Raamatun tunnetuimmat naiset Eeva ja Maria eivät kuulu näihin epäonnistujiin. Tosin se kuva, minkä Raamattu heistä antaa, on vaikuttanut siihen, miten naiseus on historian saatossa ymmärretty – ja edelleen ymmärretään. Selkeimpinä esimerkkeinä tutkija mainitsee arkkityyppiset Paha nainen ja Hyvä nainen.

”Heitä edustavat lihallinen viettelijätär Eeva, jonka lankeemuksen jälkeen kaikki sukupolvet on siitetty synnissä, ja puhdas, eteerinen Maria, Jumalan äiti, joka synnyttää poikansa neitsyenä, ilman synnillistä yhdyntää. Kyse on vahvasta – epäilemättä miesten luomasta ja heidän intresseistään lähtevästä – tulkinnasta.”

Toisenkinlaiset tulkinnat voisivat olla Outi Lehtipuun mukaan mahdollisia.

”Eeva, Raamatun ensimmäinen nainen, on myös ensimmäinen äiti, elämän Antaja. Myös Mariasta löytyy muitakin piirteitä kuin nöyryys ja viattomuus. Hänestä kyllä annetaan varsin kiiltokuvamainen kuva, johon ei näytä mahtuvan ryppyä, ei tahraa ja hänen tärkeimmäksi ominaisuudekseen mainitaan alistuminen. Tämänkaltainen nöyryys ja alistuminen on nostettu kristinuskon historiassa kaikkien naisten ihanteeksi ja esikuvaksi vuosisatojen ajan.”

Mutta muitakin painotuksia tutkija on löytänyt Marian kertomuksesta:

”Joskus hän tuntuu olevan aivan ymmällään poikansa suhteen, toisinaan taas pelkää tämän tulleen hulluksi. Hän ei saa yhteyttä aikuiseen lapseensa, ei ymmärrä häntä ja hänen valintojaan ja joutuu myös näkemään, kun hänen poikansa kokee väkivaltaisen kuoleman. Tässä Marialla on tänä päivänä lukemattomia kohtalotovereita.”

Raamatun naisiin on nykynaisenkin helppo samastua, ja siksi heidän tarinansa koskettavat. Parhaimmillaan ne toimivat peilinä, johon voi heijastaa oman elämänsä kysymyksiä.

Tässä onkin Outi Lehtipuun mukaan syy, miksi Raamatun naiset edelleen kiinnostavat: ”Vaikka he elävät maailmassa, jossa naisen mahdollisuudet ja liikkumatila ovat toisenlaiset kuin nyky-Suomessa, heissä on jotakin perin tuttua. Heitä ohjaavat samat tunteet kuin nykysisariaan: rakkaus, luottamus, periksi antamattomuus ja sinnikkyys, mutta myös kateus, mustasukkaisuus, pahansuopuus ja oman edun tavoittelu. Ihminen on lopultakin muuttunut vain vähän viimeisen 2000 vuoden aikana.” – Teksti: Maija Kauppinen

.

Väitteensä tueksi Minna Maijala luki Minna Canthin lehtikirjoituksia ja kirjeitä. Niissä kaikissa käsiteltiin kaksinaismoraalia, joka oli 1800-luvulla keskeisin naisrauhan este.

”Tuolloin oli aivan luonnollista, että nuori mies hankki seksuaalisia kokemuksia ennen avioliitoa. Kohteeksi joutui usein maaseudulta kaupunkiin muuttanut nuori ja köyhä tyttö. Minna Canth suhtautui tähän erittäin kielteisesti. Eivätkä hänen kritiikkinsä kohteina olleet vain sukupuolista tyydytystä hakeneet miehet, vaan myös valistuneet naiset, jotka hyväksyivät täysin miehen käytöksen mutta tuomitsivat uhrin.”

Vuonna 1884, samana vuonna kuin Suomen Naisyhdistys perustettiin, Minna Canth purki kirjeessään tohtori Bergbomille pettymystä omaan sukupuoleensa: ”…kuinka tuo helläsydämminen, tuo ’korkeasti sivistynyt’, tuo ’heliga prestinna vid hemmets fridfulla härd’, on kivikova ja jääkylmä sortaja heikompaa ’huonompaa’ kohtaan, jota hän ei ihmiseksikään tunnusta, koska se ei ole hänen vertaisensa arvossa eikä sivistyksessä muka. Ja nämä ovat kristityitä!”

1880-luvun puolivälissä keskusteltiin paljon siveellissyyskysymyksistä, mistä Minna Canthilla oli nuorsuomalaismiesten kanssa isoja riitoja. Vuosina 1984-87 hän kirjoitti aiheesta artikkeleita Valvoja-lehteen. Niissä hän ruoti valistuneiden naisten ja koko yhteiskunnan suhtautumista langenneeseen naiseen, jolta riistetään ihmisyys toisten naisten varjelemista varten. Minna Canthin mielestä miehellä ei ollut oikeutta siveettömään elämään sen enempää kuin naisellakaan, ja hän herätteli naisten vastuuta kysyen: ”Kuinka kauvan menemme avioliittoon miesten kanssa, joita noiden onnettomien kiroukset painavat?”

Minna Canthilla oli myös ehdotus, miten miesten siveellisyyttä parannetaan. Hän suositteli miehille nuorena avioitumista ja nuorille naisille vastuuntuntoa ja kodin hoidon koulutusta, sillä ”siveellisen olotilan huonous ei ole yksinomaan miehen syy”. Ja jatkoi: ”Pantakoon suu säkkiä myöten; lakaiskoot emännät itse lattiansa, keittäkööt itse puuronsa – - Sillä ainoastaan näin voimme miehelle tehdä aikaisen avioliiton mahdolliseksi ja – ainoastaan näin olemme täysin oikeutetut vaatimaan häneltä ehdotonta puhtautta.”

Tällaiset ajatukset olivat 1800-luvun lopun yhteiskunnassa niin radikaaleja, että Valvojan toimitus ilmoitti alaviitteessään, ettei kaikkiin Minna Canthin ajatuksiin yhdy. Eivätkä siihen yhtyneet naisasianaisetkaan, minkä Minna Canth totesi karvaasti vuonna 1887, jolloin kirjoitti Suomen Naisyhdistyksen Excelsior-lehteen: ”Murhasta rankaisee laki. Rikos, jonka miehet tänlaista naisparkaa kohtaan tekevät, on pahempi kuin murha. Mutta sitä ei rankaise laki, eikä sitä tuomitse maailma. Ei yhteiskunta heitä auttaakseen mitään tee. Siitä vaan huolta pidetään, ettei heidän kauttaan miehissä tautia leviäisi.”

”Minna Canth toivoi saavansa kirjoituksellaan tukea koulutetuilta naisilta, mutta saikin heiltä kaikkein eniten vastustusta”, Minna Maijala toteaa. ”Joten voidaan sanoa, että nainen on naiselle susi.”

1890-luvulla naisliike kasvoi vahvasti. Minna Canthin mielestä se ei ollut vain hyvä. Vuoden 1891 Keski-Suomi -lehdessä hän kysyi, onko naisliike oikealla tolalla, ja pelkäsi, että jäsenmäärän kasvu muodostaa esteen naisasian edistymiselle: ”Naiskysymys on saanut paljon puoltajia, ja naisyhdistyksiä perustetaan kaikkialle. Toinen asia on, josko nämä ’naisyhdistykset’ tulevat missään suhteessa eroamaan entisistä niin sanotuista ’rouvasväen yhdistyksistä’, joiden ohjelmana oli ainoastaan armeliaisuus. Pelkään, että nämä muodostuvat esteen naisasian edistymiselle. Ei uskalleta sanoa sanaakaan, josta ei varmaan tiedetä, että jokaikinen Fanny ja Nanny sen hyväksyy.”

Minna Canth erosi näihin aikoihin Suomen Naisyhdistyksestä, mutta ei liittynyt juuri noihin aikoihin perustettuun, radikaaliin Naisasialiitto Unioniin.

Esitelmänsä lopuksi Minna Maijala muistutti, että Minna Canth suhtautui naisasiaan elämänsä viimeisen vuosikymmenen hyvin kriittisesti. Kirjoittihan hän jo vuonna 1884 Kaarlo Bergbomille: ”Naiskysymyksessä tahtoisin pienen reformin. Naisten ihailemisen tahtoisin muuttaa naisten ruoskitsemiseksi. Emme me parane, Tohtori, ennenkuin saamme oikein paljon vitsaa, ennenkuin meitä opetetaan totuutta tuntemaan ja omia heikkouksiamme käsittämään.” – Teksti: Maija Kauppinen

Nasima Razmyar on muuttanut lapsena Suomeen ja työskentelee nykyään eduskunta-avustajatehtäviensä lisäksi aktiivisesti Monika-Naiset -liitossa, joka auttaa muun muassa väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajanaisia kohti turvallista arkea.

”Pakolaisten elämänkokemukset ovat hyvin rankkoja ja väkivaltaisia. Varsinkin pakolaisleireillä naisten kohtelu on hirveää ja raiskaukset tavallisia. Näistä kokemuksista selviytyäkseen naiset tarvitsevat apua, sillä ihminen kantaa kaikki elämänkokemuksensa aina mukanaan.”

Pakolaiset tulevat myös usein maista, joissa naisen maine määrittelee myös miehen maineen. Jos nainen poikkeaa kulttuurinsa mukaisista säännöistä, se tahraa myös miespuolisen sukulaisen maineen. Pakolaisverkosto toimii hyvin tehokkaasti tiedottaen naisen omaisille nähdyistä tai oletetuista normirikkomuksista. Ääritapauksessa kunniamurha on jopa arvostettu teko.

Perinteen vuoksi opiskelu ei ole useallekaan maahanmuuttajanaiselle tärkeää, vain siveellisenä eläminen on.   Erityisen väärältä tuntuu, että jos nainen raiskataan, hänet tuomitaan siitä.  Tämä herättää kysymyksen, miksi ei edes oma äiti ymmärrä?

Nasima Razmyar painottaa, että kotouttaminen on maahanmuuttajanaisille tärkeää, mutta ongelmatonta se ei ole:

”Esimerkiksi Monika-Naisten piirissä puhutaan 20 eri kieltä, ja jokaiselle olisi saatava pätevä tulkki, jotta asiat tulisi kunnolla hoidetuksi. Uhrin epävarma nyökkäys ei takaa, että hän olisi ymmärtänyt asian.  Virhetulkintojen vuoksi viranomaiset eivät usein ota väkivaltailmoitusta edes käsittelyyn.”

Tavoiteltavinta olisi Nasima Razmyarin mukaan se, että maahanmuuttajanainen saisi omalla äidinkielellään ja yhden luukun -periaatteella avun ongelmiinsa.

Suuri ongelma on myös se, että moni kotiäiti jää kotouttamisen ulottumattomiin. Syynä voivat olla aviomies ja lapset, jotka rajoittavat äidin osallistumista, mutta myös se, että nainen on avioliiton kautta tullut Suomeen. Viranomaiset olettavat, että suomalainen mies kotouttaa hänet oman verkostonsa kautta, mutta näin ei aina tapahdu.

Lopuksi Nasima Razmyar toivoi, että myös Suomalaisen Naisliiton jäsenet kantaisivat vastuuta maahanmuuttajanaisista ja ehdotti ohjeeksemme tunnuslausettaan: ”Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin. Kun me kaikki teemme jotakin, saamme jotakin myös tehdyksi!”  – Teksti: Soilikki Suoranta.

”Lahjatalous on äidillistä, yhteisöllistä, huolenpitoon ja kohtuuteen pohjautuvaa hoivarationalismia”, Kaarina Kailo avasi termiä. ”Sen kulttuurisena ja maailmankuvallisena mallina on, että niin miehet kuin naiset samaistuvat hoivaavaan ihmisyyteen nykyisen talousorientoituneen miesnormin sijaan. Naisten ja miesten kumppanuus, keskinäisriippuvaisuuden tiedostaminen, korvaavat hierarkkiset erot ja herra/alamainen -suhteet.”

Isien ja patriarkkojen yksityisomaisuus ja perimysoikeuksiin perustuva ydinperheen ja talouden kytkös ei ole tutkijan mukaan ollut lahjatalouskulttuurin malli, sillä niissä hallitaan yhteisvarantoja yhdessä ja yhteisiä viljely- ja laidunmaita kierrätetään kaikkien toimeentulon varmistamiseksi.

”Mutta jos naiset hallitsevat keräilyn ja ruoantuottamisen, miehet metsästyksen, molemmat tarvitsevat toisiaan. Esimerkiksi irokeeseillä ei tunnettu alun perin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ihmisyyden hyvästä mallista poikkeavat miehet pantiin pihalle, ulkoruokintaan. Tasapaino takasi hyvät suhteet. Jos syntyi väkivaltaisuutta ja mielenterveysongelmia, ne hoidettiin koko yhteisön ongelmina.”

”Jakaminen ja yhteistyö ovat lahjatalouden pääperiaatteita”, Kaarina Kailo painotti.   Maaemoa ei voi ryöstöviljellä, vaan luonnolle tulee antaa vastalahja eli on ylläpidettävä luonnon tasapainoa ja palautumista.

Tästä on hyvä esimerkki thanksgiving eli kiitospäivä, jonka juuret ovat irokeesien perinteessä antaa lahjoja pellon kasvun hengille. ”Irokeesiyhteisössä on mies/nais-neuvostot ja vallan tasapaino. Heikoimmilla on veto-oikeus ja eniten valtaa.”

Kaarina Kailo kertoi, että kansainvälinen, kaikki mantereet kattava nais-, rauhan-, henkisen kasvun-, lahjatalouden ja matriarkaatti-tutkimuksen verkosto perustettiin Norjan kvinneuniversitetissa vuonna 2001.

Tällainen verkosto on tuiki tarpeellinen, sillä kovat markkina-arvot, tehokkuus sekä tuottavuus- ja kilpailukykymania luovat kansalaisten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kustannuksella edellytykset väkivallalle sen kaikissa ulottuvuuksissa. Naiset ovat heikoimmilla iän, luokan ja terveystilan syventäessä eriarvoisuutta ja ”rauhanpuutostilaa”.

Uusliberalistinen kilpailutalous onkin Kaarina Kailon mukaan ollut takaisku naisrauhalle.

”Hierarkkiset käskynanto- ja kuuliaisuussysteemit ulottuvat niin naisiin kuin eliittimiesten alistamiin miehiin, muun muassa sotilaisiin, joiden tulee uhrautua isänmaan puolesta siinä missä äidit uhrautuvat perheen nimissä. Herruussysteemien valtastrategioiden ydin on niiden epäsymmetrinen vallanjako. Mielivalta pyritään kätkemään “yhteisen edun” myytillä, joka verhoaa naisrauhan rikkomista.”

Myytti sukupuolten tasapuolisesta täydentävyydestä paljastuu, kun tuodaan esiin kunniaan ja häpeään liittyvä kaksinaismoraali ja sen seuraukset naisten itsemääräämisoikeuksille.

Sekä naisen häpeä ja kunnia että miehen häpeä ja kunnia vaikuttavat naisrauhan tutkijan mukaan syvästi naisrauhaan.

”Naisen häpeää voi olla neitsyyden menetys avioliiton ulkopuolella, siveettömästä käytöksestä epäillyksi joutuminen tai muiden epäsiveelliseksi määritellyn kohtelun, esimerkiksi huhujen kohteeksi tai raiskauksen uhriksi joutuminen sekä suvun naisten häpäiseminen omalla tai muiden naisen kunniaa häpäisevällä käytöksellä. Naisen kunniaa taas ovat kuuliaisuus ja tottelevaisuus suvun tai ryhmän johtohenkilöitä kohtaan samoin kuin alistuminen miessukulaisten, varsinkin isien, veljien ja aviomiehen valtaan.

Miehen häpeää ovat kyvyttömyys puolustaa omaa, suvun tai sisäpiirin omaisuutta ja kunniaa sekä kasvojen menetys. Miehen kunniaa on esimerkiksi verikoston toteuttaminen kunnian nimissä perheenjäsenien murhien sattuessa tai jos suvun kunniaa loukataan.”

Tulevaisuudessa onkin Kaarina Kailon mukaan huomioitava kulttuurisen ja sukupuolten välisen moninaisuuden merkitys sekä tunnistettava naisten ja miesten sukupuolittunut lahjakkuus-, tieto- ja taitopotentiaali ja myös arvostettava näitä ominaisuuksia. Jos talouden ja hoivan eriyttämistä mies- tai naistyöksi ei pureta, naisten ja naisalojen alistus jatkuu.

”Ekososiaalinen kestävä tulevaisuus on naisrauhan tae”, tiivisti Kaarina Kailo sanomansa. ”Siihen kuten kestävään kehitykseenkin tulisi suhtautua yhtä vakavasti kuin kansanvaltaan, vapauteen ja ihmisoikeuksiin.” - Teksti: Kirsti Ojala.

Naisrauhasta eilen, tänään ja huomenna puhuivat alansa valiot: tietokirjailija Kaarina Kailo, Vuoden 2010 Vuoden Pakolaisnainen Nasima Razmyar, kirjallisuustutkija Minna Maijala ja raamatuntutkija Outi Lehtipuu.

Oululaisen Kaarina Kailon esitelmän keskeisin sanoma oli lahjatalous, joka loisi naisrauhalle hyvät edellytykset. Pohjaksi omalle ja muiden esityksille hän myös määritteli, mitä on naisrauha:

”Naisrauha tarkoittaa lakia tai määräystä olla vahingoittamatta tai häiritsemättä erityisesti naista. Tällä tarkoitettiin historiallisesti varsinkin kieltoa kajota seksuaalisesti naisiin ilman laillista avioliittoa. Nykyisin myös naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa ja avioliitossa tapahtuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä pidetään naisrauhan rikkomuksina. Nykyvastineita naisrauhalle ovat lähestymiskielto sekä erilaiset sukupuolittunutta väkivaltaa ehkäisevät tai rankaisevat lait ja toimenpiteet.”

Eduskunta-avustaja Nasima Rasmyar kertoi naisrauhasta maahanmuuttajanaisten näkökulmasta ja erityisesti johtamastaan Monika-Naiset -liitosta, joka auttaa väkivallan kohteiksi joutuneita naisia. Minnan Canthista väitellyt ja hänestä elämänkertaa kirjoittava Minna Maijala todisti Minna Canthin lehtikirjoitusten avulla, miksi hänen esitelmänsä otsikko Nainen on naiselle susi, oli totta 125 vuotta sitten. Viimeisen puheenvuoron käytti Raamatun äideistä kirjan tehnyt Outi Lehtipuu, joka kertoi Raamatun naisista, myös heistä, jotka kohtasivat väkivaltaa. Sillä Raamattukaan ei ole vapaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Esitelmät herättivät runsaasti kysymyksiä. Niihin haettiin vastauksia samana iltana yhteisessä illanvietossa, jossa naisliittolaiset vaihtoivat mielipiteitä seminaarin juontajan Anneli Mäkisen ja esitelmöitsijä Minna Maijalan johdolla.

Referaatit esitelmistä ovat luettavissa ohessa.

Kansainvälisen naistenpäivän juhla 8.3.2012 klo 16 – 17.30 tarjoilu päättyy kello 19. Helsingin yliopiston päärakennuksen juhlasalissa (Aleksanterinkatu 5, Helsinki)

Ohjelma

Avaus 1. vararehtori Ulla-Maija Forsberg, Helsingin yliopisto

Helvi Sipilä –luento Presidentti Tarja Halonen

Vahvalla osaamisella liike-elämän johtopaikoille Hallituksen puheenjohtaja Liisa Leino, Leinovalu Oy

Tove Jansson sanoin ja sävelin Muusikko Merzi Rajala ja lausuja Juhani Rajalin

Nainen, maailman suurin käyttämätön voimavara Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa, Suomen UN Womenin hallituksen puheenjohtaja

Suomen maaseudun naiset Toiminnanjohtaja Liisa Niilola, Maa- ja kotiseutunaisten Keskus

Kahvitarjoilu yliopiston juhlasalin lämpiössä

Tilaisuuden järjestävät Helsingin yliopisto, Helsingin yliopiston Alumni ry, Suomen UN Women – Finlands UN Women ry ja Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry.

Ilmoittautumiset viimeistään 1.3.2012 puhelin 09 191 23365; maija.roitto@helsinki.fi

Mikä sitten on arvokasta?

”Hyvä talon pito, kohtuullisuus ja hyvyys”, Eero Ojanen vastasi kysymykseen helmikuussa Suomalaisen Naisliiton ajankohtaisseminaarissa Ahneusko meitä kantaa.

Suomen kielessä on Eero Ojasen mukaan hieno käännös sanalle ekonomia: talous, joka tulee sanasta talo.  ”Talous on talon pitoa, talouden hoitamista. Se edellyttää jonkin verran varallisuutta, mutta takaa toimeentulon ja on väline hyvän elämän saavuttamiseen. Talon pidon tarkoituksena ei siis ole rikkauksien tavoittelu eikä määrätön kasvu.”

Hyvää elämää voisi taas kuvata sanalla sivistys.

Tätä taustaa vasten nykyinen puheemme taloudesta bisneksenä eli rikkauksien tavoitteluna on filosofin mielestä kummallista. Samoin talouden jatkuvan kasvun vaatimus.

”Talouskasvu ei enää lisää ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta, sillä hyvän elämän arvot ja päämäärät löytyvät aivan muualta kuin taloudesta”, hän toteaa ja ehdottaa, että taloutta alettaisiin arvioida muilla ansioilla kuin kasvulla.

”Esimerkiksi jakamisella ja anteliaisuudella, jotka edistäisivät inhimillistä hyvinvointia.”

Talouden kannattavuuden uudelleen arvioiminen on Eero Ojasen mukaan yhteiskunnan suuri haaste.

”Tosin se tuntuu nyt utopistiselta, mutta eihän ympäristövaikutustenkaan arvioiminen ollut itsestään selvyys muutama vuosikymmen sitten. Sille naurettiin ja sanottiin, että se on maailman älyttömin asia. Nyt se on selvää kaikille ainakin sanojen tasolla.”

Talouden hyveeksi filosofi nostaa kohtuullisuuden, joka on yksi tärkeimmistä hyveistämme. ”Kohtuullisuus on asian oikea mitta, se miten asian pitää olla. Ja joka asialla on oikea mittansa. Loputon kasvu ei ole hyväksi, koska silloin voimme ylittää oikean mitan.”

Kohtuullisuus ei ole uusi keksintö, vaan ihmiskunnan kauan tuntema ja noudattama – mutta sukupolvemme unohtama. Kohtuullisuuden taidon oppiminen on meillä siis nyt edessä. Eikä Eero Ojanen tarkoita tällä äärimmäisyyttä tinkimisen muodossa, sillä jokin kohtuus täytyy olla kohtuullisuudessakin.

Kysymykseen, miten kohtuullisuuteen opitaan, ei filosofilla ole patenttiratkaisua, vaan hän vetoaa jokaisen omaan järkeen: ”Kun tiedostaa kohtuullisuuden järkeväksi asiaksi, sitä on helppo noudattaa”. Kirjassaan Järjen valossa hän toteaakin, että kohtuullisuus eli oikea mitta on viisauden ydin”.

Puheenvuoronsa lopuksi Eero Ojanen otti kantaa rahaan: ”Jos meillä ei ole mitään muuta kuin raha, meillä ei ole mitään. Hyvyys ratkaisee. Sen avulla ihmiset pystyvät elämään yhdessä, ja sen ansiosta meillä on yhteiskunta. Raha on vain väline, ja välineenä sitä on käytettävä. – Teksti: Maija Kauppinen

Kuvateksti:

Filosofi Eero Ojasen mielestä viisaus on juuri oikean mitan tai oikean tien löytämistä.

Syödään maailma paremmaksi, kehotti verkkotuottaja Veera Juvonen helmikuussa yli sadalle naisliittolaiselle, jotka olivat tulleet Kaisaniemen ravintolaan keskustelemaan ahneudesta, kuluttamisesta ja kohtuullisuudesta.

Miten tämä käytännössä toteutuu?

”Netissä olevan apuvälineen, ekoruokapalvelu Mindon avulla”, Veera Juvonen vastaa, työntää muistitikun läppäriin ja leväyttää kankaalle ruokakuvia, kaavioita ja reseptejä ja sydämiä.

”Täältä voit tarkistaa ateriasi ravintoarvon, kalorit ja hiilijalanjäljen”, hän näyttää. ”Kun olet rekisteröitynyt palveluun, voit ladata tänne myös omia ruokaohjeitasi ja saat muutamalla klikkauksella annoksesi hiilijalanjäljen, ravintoarvot ja GDA-suositukset päivittäisestä ravinnon saannista. Mindosta voit myös hakea muiden käyttäjien sinne talletettuja reseptejä ja antaa niistä palautetta.” 

Mindo on Veera Juvosen ja Reeta Laamon viime vuonna kehittämä vastuullisten ruoanlaittajien verkkoyhteisö. ”Ensimmäinen ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa”, Veera kertoo ja lisää, että Mindo syntyi tarpeeseen. Eli toteuttamaan Mindon perusajatusta Mind and do, Välitä ja toimi.

”Kun neljäsosa suomalaisen hiilijalanjäljestä muodostuu ruokailusta ja jo kolmannes suomalaisista pyrkii kuluttamaan ekologisesti, päivittäisiä valintoja helpottavalle palvelulle oli tarve”, Veera Juvonen kertoo. 

Mindon raaka-ainepankki on peräisin Finelin tietokannasta. Arviot hiilijalanjäljestä taas perustuvat Natural Interestin ja MTT:n laskelmiin ja ovat viitteellisiä. Mindo kertoo myös, millä raaka-aineella uhanalaisen lajin tai suuren hiilijalanjäljen jättävän elintarvikkeen voi korvata.

”Esimerkiksi tonnikala ja Itämeren lohi ovat uhanalaisia, sillä niitä pyydetään enemmän kuin ne lisääntyvät. Ne voi korvata järvikalalla, esimerkiksi kuhalla, siialla tai hauella”, Veera toteaa. ”Naudanlihan ja juuston valmistus tuottavat taas eniten hiilidioksidipäästöjä, joten ne olisi viisasta korvata kotimaisilla kauden kasviksilla, marjoilla, sienillä ja riistalla.”

Mindo ohjaa siis käyttäjiään syömään eettisemmin ja ekologisemmin ja valmistamaan ruokaa, joka on hyväksi itselle ja ympäristölle. Eli syömään maailman paremmaksi. – Teksti: Maija Kauppinen

Kuvateksti:

Mindon kehittäjä Veera Juvonen kertoo saaneensa ekologisen herätyksen työssään mainostoimistossa. 

”Kumpi hävettää enemmän: kalliin käsilaukun vai dildon osto?”, kysyi taloustutkija Pirkko Talvio Naisliiton ajankohtaisseminaarissa helmikuussa. Ja vastasi ennen kuin satapäinen naisyleisö ehti hengähtääkään, että molempien osto hävettää yhtä monta – tai yhtä harvaa. Luxuskäsilaukun hankkijoista 37 prosenttia häpeää ostostaan, dildon ostajista 31 prosenttia. 

Mikä sitten hävettää suomalaista ylellisyys- tai seksitavaran ostoa enemmän?

”Ulosotto, pikavipit ja rahapelit, eli oman talouden huonoon hallintaan viittaavat asiat”, Pirkko Talvio vastaa. Myös tuhlaaminen, moraalittomat teot, ruoan ostaminen velaksi ja seksuaaliasiat hävettävät keskimääräistä enemmän.   

Näitä vähäisempiä häpeän tunteen kohteita ovat pummilla matkustaminen, jätteiden lajittelemattomuus, hyväkuntoisten vaatteiden hylkääminen sekä makeisten ja sipsien ahmiminen. Myös nolot ostotilanteet ja intimiteettiin liittyvät asiat hävettävät. Tällaisia ovat esimerkiksi toimimaton maksukortti ja varashälytin sekä terveyssiteiden ja kondomien ostaminen toista sukupuolta olevalta myyjältä. Jopa lottoaminen voi jotakuta hävettää. 

Kysymykseen, ketkä häpeävät eniten, tutkijalla ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä häpeällä ja sosiaalisella asemalla ei ole yhteyttä toisiinsa. Eikä liioin sukupuolella, iällä, koulutuksella ja asuinpaikalla.

”Häpeä syntyy vuorovaikutuksesta ihmisen kokiessa, että hän toimii väärin tai että muut ajattelevat niin. Se on hyvin persoonallinen tunne, johon vaikuttavat ihmisen temperamentti, kasvatus ja kulttuuri sekä muiden tarkkailu ja sosiaalinen vertailu.”

Ajan myötä häpeän kohteet muuttuvat. Esimerkiksi velaksi ostamista tai seksituotteiden ja alkoholin ostoa hävetään aiempaa vähemmän. Uusiksi nolouden aiheiksi ovat nousseet kulutukseen liittyvät eettiset ja ympäristöongelmat sekä epäterveelliset elämäntavat. Moni häpeää esimerkiksi ”halpatuontivaatteiden” käyttöä, untuvatuotteita, citymaasturilla ajamista ja kalliita kaukomatkoja. 

Ostotilanteen aiheuttama häpeän tunne ei ole aivan mitätön ilmiö, sillä se vaikuttaa kuluttajan valintoihin ja ohjaa ostopaikan valitsemista. Pirkko Talvion mukaan joka toinen häpeää kokenut alkoi vältellä ostopaikkaa, jätti ostamatta, osti ja käytti, mutta käyttäytyi oudolla tavalla väittämällä esimerkiksi ostostaan anopilta saaduksi lahjaksi.

Tällä on vaikutuksensa myös liiketoiminnan tuloksellisuuteen. 

Tiedot pohjautuvat KTT Pirkko Talvion Aalto-yliopistossa vuonna 2011 tehtyyn väitöskirjaan Häpeän tunteet ohjaavat kulutusta. Sitä varten hän haastatteli 441 Kuluttajatutkimuskeskuksen kuluttajapaneelista poimittua naista ja miestä, joilta kysyi ostotilanteissa esiin tulleita häpeän tuntemuksia. Lisäksi hän selvitti, miten häpeän kohteet ovat muuttuneet. – Teksti: Maija Kauppinen 

Kuvateksti: Tutkija Pirkko Talvio huomauttaa, että häpeän tunne lievenee, kun sen tunnustaa itselleen.

Seminaariin, jonka aiheena oli kiinnostava Ahneusko meitä kantaa, osallistui toistasataa naista.

Esitelmänsä aluksi Sirkka Hämäläinen kertoi tulonjaon kehittymisestä Yhdysvalloissa ja Suomessa:

”Tuloerojen voimistumisen kasvu on lähtenyt liikkeelle Yhdysvalloista. Yksi prosentti USA:n talouksista ansaitsi jo vuonna 1930 yli 20 prosenttia koko maan tuloista. Vuoteen 1980 mennessä tämä osuus putosi noin 10 prosenttiin, mutta alkoi sitten kasvaa nopeasti ja oli kaksinkertainen vuonna 2009. Kaikkein rikkaimmat eli 0,1 prosenttia väestöstä ansaitsivat tällöin yli 10 prosenttia maan kaikista tuloista. Heitä olivat juristit ja rahalaitoksen piirissä olevat.”

Myös johdon palkat ovat nousseet huikeasti työntekijöiden palkkoihin verrattuna. Kun ne vuonna 1965 olivat 25-kertaiset, 35 vuotta myöhemmin ne olivat jo 300-kertaiset.

Amerikkalaiset väittävät, että suuret tuloerot hyödyttävät kaikkia lisätessään investointeja. Tosiasia kuitenkin on, että sosiaalisten tukien ollessa vähäiset keskiluokan reaalitulot pienenevät ja tapahtuu kurjistumista.

Myös Suomessa reaalitulonjaon kehityksen suunta on ollut Sirkka Hämäläisen mukaan samaa luokkaa. Kuten alla olevasta taulukosta näkyy, suurituloisimman yhden prosentin reaalitulot ovat nousseet 15 vuodessa yli sata prosenttia samaan aikaan kun pienituloisimman kymmenen prosentin tulojen kasvu on ollut alle 15 prosenttia. Pienituloisten määrä on kasvanut 20 vuodessa 400 000:sta 700 000:een eli kahdeksasta prosentista 16 prosenttiin. Suurituloisilla on myös eniten pääomatuloja, joiden veroprosentti on 30.

Todettakoon kuitenkin, että muihin maihin verrattuna Suomessa tuloerot ovat pienet, vain Japanissa ne ovat Suomea pienemmät. Ja kun verrataan rikkaimman 20 prosentin ja köyhimmän 20 prosentin tuloeroja, Suomen rikkailla ne ovat neli-, mutta Yhdysvalloissa yli kahdeksankertaiset.

Mitä vaikutuksia tuloeroilla sitten on?

Tavallisen palkansaajan on vaikea ymmärtää, että jonkun työpanos voi olla monta sataa kertaa arvokkaampi kuin toisen. Tuloerojen merkitys ihmisten hyvinvoinnille onkin Sirkka Hämäläisen mukaan kasvamassa. Tietojen avoimuus – esimerkiksi tieto johtajien mahtipalkoista – lisää rauhattomuutta. Suuret tuloerot ovatkin olleet syynä viime aikojen USA:n ja Euroopankin katumellakoihin. Myös Suomessa johtajien palkat ovat herättäneet kovaa arvostelua.

Johdon korkeaa palkkapolitiikkaa perustellaan kilpailulla hyvistä ihmisistä. Tuloerot lisäävät kuitenkin tutkimusten mukaan terveys- ja sosiaaliongelmia sitä enemmän, mitä eriarvoisempi maa on kyseessä. Kun Yhdysvalloissa ovat suurimmat terveys- ja sosiaaliongelmat, Japanissa ne ovat pienimmät. Suuret tuloerot tekevät yhteiskunnan itsekkäämmäksi esimerkiksi kehitysavun antajana.

Myös 15-vuotiaiden lasten lukutaito ja matemaattiset valmiudet ovat merkittävästi heikommat suurten tuloerojen yhteiskunnissa. Suomi on kärkipäässä nuorten lukutaidossa ja matematiikan tiedoissa. Tuloerot eivät ole vielä vieneet ensimmäistä sijaa koulujemme menestyksestä, mutta uhkia maamme hyvinvoinnin rapautumiselle on ilmassa.

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on toiminut Sirkka Hämäläisen mukaan hyvin. On suuri julkinen sektori, paljon ilmaispalveluja ja avoin talous. Suomessa vallitsee poliittinen vapaus, korruptiota esiintyy vain vähän, kauppa on vapaata, maahanmuutto hyväksytään ja kasvu on nopeaa. Suomi on kymmenenneksi tasa-arvoisin maa maailmassa.

Ex-pankinjohtaja muistuttaa kuitenkin, että meillä on edessä valtavat haasteet. Suomessa tunnustetaan ns. huoltosuhteen pieneneminen vuoteen 2040 mennessä, jolloin 25 % väestöstä elättää 75 % väestöstä. Tilanne johtuu eliniän pitenemisestä, suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä ja syntyvyyden vähenemisestä.

Sirkka Hämäläinen jätti kuulijansa pohtimaan, miten tulevina vuosina säilytetään kansalaisten hyvinvointi ja etenkin terveydenhoito, sillä verojen korotus ei enää riitä. Muuttuuko työelämän ja johtamisen luonne? Itse arvelin kuulemani perusteella, että ratkaisevaa on tuloerojen tasoittaminen ja ahneuden torjuminen, vaikka tehokkuudenkin parantaminen on tarpeellista. – Teksti: Kirsti Ojala